Kalliit asunnot vai hyvät asumistuet – Kodittomuus Suomessa

Tänään, osallistuessani Asunnottomien yön paneeliin Vantaan Hiekkaharjussa jäi kuulemani lause päähän pyörimään: ”Yritykset voivat rakentaa kalliita asuntoja, kun asukkaille maksetaan kuitenkin vuokratukia.”

Nykypäivän asumistuilla ei makseta pääkaupunkiseudun huimia vuokria, jollaisiksi asumiskulut ovat karanneet. Jokainen tietää, että enemmistö tai jopa reilu puolet nettotuloista kuluu vuokran maksuun ja muihun asumiseen liittyviin kuluihin.

Suomessa aloitettiin asunnottomien tilastointi vasta 80-luvun lopulla, tuolloin asunnottomia oli lähteistä riippuen 18.000 tai 20.000. Nykyään (luku vuodelta 2017) Suomessa vailla asuntoa on noin  7.100, ja näistä pitkäaikaisesti asunnottomia 1400.

Muualla Suomessa luku on laskenut, paitsi Oulussa ja Turussa. Perheellisiä asunnottomia arvioidaan olevan noin 500. Tosin Suomen puolustukseksi on sanottava, että Suomessa asunnottomuus laskee ainoana EU maana.

Luvut tuntuvat kuitenkin suurilta. Yksikin asunnoton on liikaa. Puhutaan, että asunnottomuus on oma valinta. Olen asiasta eri mieltä. Kuka ei haluaisi omaa kotia. Ja mikäli sellaisia ihmisiä on, on tämä taas marginaalinen määrä, jolla koitetaan sivuuttaa ja/tai vähätellä tosiasiaa, että Suomessakin on lukuisa joukko ihmisiä, jotka asuvat asuntoloissa ja/tai kaduilla.

Vailla kotia eivät ole ainoastaan päihde- ja/tai mielenterveysongelmaiset, vaan enenevässä määrin myös lastensuojelun jälkihuollon piiriin kuuluvia lapsia. Alle 25 vuotiaiden nuorten kodittomuus (asunnottomuus) on kasvussa.

Suomessa on onnistuttu vähentämään asunnottomuutta viimeiset viisi vuotta. Kun asunnottomuutta alettiin 80-luvulla tilastoimaan, on sen vähentäminen ja poistaminen noista ajoista lähtien kulkenut eri hallitusohjelmissa. Aika saamattomalta tuntuvat tämän maan toimet, kun tuossa ajassa ei ole saatu ihmisille asuntoja.

Perustuslakimme kun ei takaa muutamaa erityisryhmää lukuun ottamatta asuntoa kaikille Suomen kansalaisille. Valtio on pitkälti ulkoistanut asunnottomuuden hoitamisen kunnille. Kunnat puolestaan haluaisivat uusia veronmaksajia, eli rakennuskanta pohjaa paljolti omistusasuntoihin. Kohtuuhintaisia asuntoja vain on yksinkertaisesti liian vähän. Varsinkin kaupungeissa, joissa olisi mahdollisuus saada töitä.

Asunnottomuuteen tulisi, kuten lastensuojeluun puuttua varhaisessa vaiheessa. Kuinka tämä sitten tehtäisiin.

Moni asunnoton on joko ennen asunnottomuuttaan taikka asunnon menetettyään luisunut päihteiden käyttäjäksi. Eli, varhaisen tuen tarjoaminen. Kaupungeilla on yksiköitä, jonne voit soittaa, mikäli tarvitset apua. Näitä henkilöitä on liian vähän, puhelinajat tiukat, jonosta et välttämättä pääse läpi ja lopulta et jaksa enää yrittää. Jos nyt omaat edes nettiyhteyttä, jotta löytäisit kaupunkien sivustojen viidakosta nuo puhelinnumerot, josta voisit tiedustella apua.

Palvelut paremmin esille ja niihin enemmän resursseja.

Voisivatko kaupungit jättää muutaman puiston patsaan tai kulttuurilliset kohteet vähemmälle budjetille ja keskittää voimavaransa, toisin sanoen allokoida budjettinsa kuntalaisten hyvinvointiin.

Tämä sama koskee terveys- ja sosiaalipalveluita sekä lastensuojelua. Kuntien keinot ovat vanhanaikaiset, virastomaiset ja byrokraattiset. Apua ei saa, eikä sitä byrokratia viidakosta kenties masentuneena ja elämän kohdeltua kaltoin jaksa yrittää etsiä.
 

Onko yksinkertaisesti liian haastavaa tehdä asioita helpommin saavutettaviksi ja ihmisläheisemmiksi.

Ovatko palvelut kansalaisia varten vai virkakoneisto itseään varten.
 

tanjaisa
Kristillisdemokraatit Vantaa

Vantaan kaupunginvaltuutettu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu