Tanja Vahvelainen

Häviääkö internet?

EU pyrkii tuhoamaan internetin Euroopasta tekijänoikeuslakien avulla.

Internetin mielivaltainen sensuroiminen on tuttua maailmalta. Sitä on nähty esimerkiksi Kiinassa ja Pakistanissa, koska vallanpitäjät haluavat pitää kansalta vääränlaisen tiedon ulottomissa. 
Oli vain ajan kysymys, milloin Euroopassa ryhdytään samaan, tai pikemminkin, että milloin sensuroimismetodit ottavat kunnolla tuulta alleen.

On vuosikaudet tullut erilaisia lakiehdotuksia, kuten Acta, joita on perusteltu milloin terrorismin torjumisella, milloin lasten suojelemisella pedofiileilta. Nyt on keksitty tämä tekijänoikeuslakiasiat, joiden avulla mitä ilmeisimmin "viimein" onnistutaan aloittamaan laajamittainen sensuuri.

Konsti on hyvin yksinkertainen: Pakotetaan yritykset maksamaan siitä, mitä näiden sivujen käyttäjät tekevät. Tätä Saksassa on harrastattu jo vihapuheen kohdalla, eli on velvoitettu Facebookkia ja muita yrityksiä poistamaan käyttäjiensä vihapuhetta palveluista miljoonien eurojen sakkojen uhalla. Tietenkin tämä johtaa siihen, että Saksasssa Facebookin ylläpito on alkanut erityisherkästi poistamaan kaikkia materiaalia palvelustaan.


Nyt kun pakotetaan yritykset maksamaan sakkoja siitä, jos heidän käyttäjät rikkovat tekijänoikeuksia, niin entistä hullummaksi menee. Käyttäjät jakavat uutisia, musiikkia, meemikuvia, tekevät parodioita, kommentoivat kirjoja ja elokuvia jne. jolloin algoritmien on lähes mahdotonta tunnistaa milloin tekijänoikeuksia on rikottu ja milloin ei.  Youtubessa esimerkiksi on todella suosittuja erilaiset reaktiovideot, joissa esim. kuunnellaan jokin musiikki kappale ja sitten kommentoidaan sitä. Näin ollen youtubella olisi aivan mahdoton suo alkaa sensuroimaan käyttäjiään sen pelossa, että saa sakkoja käyttäjiensä takia.

Youtube ilmoittikin tänään, että jos EU ei peräänny internetsensuurilakiensa kanssa, tulee Youtube poistumaan Euroopasta. Mikään ei viittaa siihen, etteikö muut vastaavat isot internetpalvelut tekisi samaa perässä.

Erityishuomiona vielä se, että internetsensuurilakiin kuuluu linkkivero, eli uutisten jakamisesta somessa tulisi maksullista. Tämä ynnättynä ylläolevaan johtaa siihen, että kansalaisten keskusteleminen internetissä hankaloituu huomattavasti. Youtubea, Facebookkia yms. palveluita käytetään todella paljon myös poliittisten mielipiteiden ja aatteiden esille tuomiseen, ja siis myös EU:n kritisoimiseen. Tämä kritisoiminen pyritään saamaan minimiin.

”Tekijänoikeudet” on vain keppihevonen, jonka avulla koitetaan sulkea kansalaisten turvat tukkoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (66 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Otsikon kysymykseen; kyllä häviää. Aikojen saatossa ja uudenlaisen tekniikan myötä se hiipuu unholaan kuin savumerkit tai sähkösanomat.

Loppu onkin tyypillistä persupropagandaa, tyyliin kyllä kohta meilläkin.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Joten Raimon mielestä se siis pitää hävittää nyt-samointein-heti? Voi meitil olla hankalaa tämä kommentointi kohta muutenkin kun luultavasti myös FB tulee estämään kommentoinnin ja julkaisun kaikilta EU-kansalaisilta ja itse täällä ihan FB:n kautta kommentoin kun ei jaksa tsiljoonaan paikkaan erikseen itseään rekata. Mitä ilmeisemmin myös twitter tullaan kieltämään.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

"Joten Raimon mielestä se siis pitää hävittää nyt-samointein-heti?"

Vedit sitten ihan poskettoman johtopäätöksen. Jos kirjoitan "aikojen saatossa" se ei ole "nyt-samointein-heti". Ei ainakaan minun mielestäni.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #5

No, kommenttisi kuulosti siltä että nyt heti, mutta ilmeisesti tulkitsin sen väärin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Raimo E. Laaksonen ei ymmärrä, että Internet on vain yksi tiedonvälityksen tekninen inkarnaatio. Vaikka blogisti puhuu internetistä, on nähdäkseni kysymys ilmaisunvapaudesta laajemmin.

Käyttäjän ArtoLuukkainen1 kuva
Arto Luukkainen

"Loppu onkin tyypillistä persupropagandaa, tyyliin kyllä kohta meilläkin."

Suomeksi: Sinua harmittaa Raimo se, että Tanja paljasti selkein sanoin sen, mitä on tapahtumassa erityisesti demarien mutta myös esim. Suomen Kokoomuksen tahdosta.

Oletko Raimo koskaan ajatellut kokeilla varsinaista keskustelemista vasemmistoöyhöttämisen sijaan?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Edellinen Tanjan paljastus poistettiin valhekirjoituksena.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #40

#40

Max, se ei valitettavasti todista mitään, että Huuskon Usarin blogipalstalta poistetaan kirjoitus "valhekirjoituksena". Se todistaa yleensä ainoastaan sen, että kirjoitus ei ollut vasemmistopropagandaa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #43

Ne Vahvelaisen valheet löytyvät tästä kirjoituksestani. Todistetusti.

http://maxjussila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264037-...

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #44

#44

Jos puheena on ollut isäntämaasopimus, vedän kommenttini takaisin. Se on niin eri asia kuin mihin luulin sinun viittaavan tämän blogin alla.

En jaksa paneutua tuohon ollenkaan tässä yhteydessä, mutta varmaan olit oike3assa.

Sinänsä en ymmärrä, miksi tällaiselta blogialustalta pitäisi poistaa juuri mitään aineistoa. Toki se vaatisi sen, että kommentointia ei saisi estää eikä bloggaaja saisi poistaa kommentteja.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #43
Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #47

#47

"Veikö kissa kielen, vai?"

Miksi spämmäät keskusteluun tällaista?

Moneenko paikkaan spämmäät samaan aikaan?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #49

Odotin vastausta, olet muuten ollut nopea...

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #50

Jos annat linkin, siihen tutustumiseen menee edes hieman aikaa, vaikka en mitään siinä olleita linkkejä avannutkaan.

Ei tällainen keskustelu ole muuutenkaan mitään online-tsättäilyä.

Harri Mulari Vastaus kommenttiin #43

#40 menkää muualle möykkäämään jos Huuskon "vasemmistopropaganda" ei maistu.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Jaa-a. Komissaarit, keskushallinto nyt sitten Pravda ja tietenkin puolue-eliitti. Neuvostoliiiton kuoleman uutisointi oli sittenkin ennenaikaista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Totta, EU muistuttaa päivä päivältä enemmän totalitaarista Neuvostoliittoa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ja silti suomalaiset haluavat siellä olla, merkillistä.

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Ai haluaa vai ? Mistäs tommosen mielipiteen keksit ? Varmaan Hesarista

Käyttäjän ArtoLuukkainen1 kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #9

Varmaan suomalaiset haluavat sitä, koska antavat äänensä esim. demareille, Kokoomukselle ja kepulle, jotka sensuuria eniten ajavat. Ei ainakaan iso kansa tunnu välittävän asiasta mitään. Tyhmä kansa.

Jokaisen kannattaa ottaa sensuuri esille Eduskuntavaalien aikana kaduilla seisoskelevien ehdokkaiden kanssa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola Vastaus kommenttiin #24

# 24

Sensuurista kiinnostuneiden kannattaakin ottaa esille huhtasaareleisten halut sensuroida koululaisten mielipiteitä tuossa taannoin. Tai em valeita avoimesti suoltavan kansanedustajan tavasta sensuroida niitä kommentoijia jotka oikaisevat virheellisiä väitteitään.

Tai yleensäkin ps-puolueen avoimesta ja pahantahtoisesta hyökkäyksestä suomalaisen yhteiskunnan yhtä sen peruspilareista, riippumatonta mediaa, vastaan.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #28

# 28

"Sensuurista kiinnostuneiden kannattaakin ottaa esille huhtasaareleisten halut sensuroida koululaisten mielipiteitä tuossa taannoin"

Kuten Tomi hyvin tiedät, sinä valehtelet kuvatessasi tapahtumia noilla sanoin.

1) Kyseessä eivät olleet "mielipiteet" vaan valehteluun perustuva solvaus.

2) Oppilaat eivät olleet solvauksia keksineet itse, vaan ne tulivat heidän vasemmistolaisten opettajiensa suusta joko suoraan tai epäsuorasti.

Kohdan 2) mukaisesta aivopesusta oli kysymys. Tuloksena oli sitten 1).

Se ei ole "pahantahtoista hyökkäystä", että ei hyväksy vasemmistotoimittajien Perussuomalaisista esittämiä valheita. Media itse on tuhonnut oman asemansa yhteiskunnan peruspilarina kiitos vasemmistotoimittajien valehtelun ja solvaukset.

Harri Mulari Vastaus kommenttiin #36

#36 sä olet täysin kuutamolla oleva Huhtasaaren fanipoika. Moneen kertaan selitetty, että niissä samaisissa oppilastöissä oli mm. persuagendaan kuuluvaa pakkoruotsin vastustusta jne. Varmaan nekin vasemmistolaisilta opettajilta sitten. Se, että te pidätte yläasteikäisiä nuoria helposti aivopestävinä kertoo myös persumielisistä paljon.

Se, että varasteluun ja valehteluun taipuvainen Huhtasaari kerää ympärilleen kaltaisiasi tolloja ei ole mikään uutinen. Keskustelua Huhtasaari ei kestä enää yhtään. Puheenvuorossa, twitterissä jne banneja satelee. Se on Lauran oikeus, mutta ihan turha vinkua persujen mistään sensuurista.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #38

#38

Lainaanpa koko vuodatuksesi tähän, Harri:

"#36 sä olet täysin kuutamolla oleva Huhtasaaren fanipoika. Moneen kertaan selitetty, että niissä samaisissa oppilastöissä oli mm. persuagendaan kuuluvaa pakkoruotsin vastustusta jne. Varmaan nekin vasemmistolaisilta opettajilta sitten. Se, että te pidätte yläasteikäisiä nuoria helposti aivopestävinä kertoo myös persumielisistä paljon. Se, että varasteluun ja valehteluun taipuvainen Huhtasaari kerää ympärilleen kaltaisiasi tolloja ei ole mikään uutinen. Keskustelua Huhtasaari ei kestä enää yhtään. Puheenvuorossa, twitterissä jne banneja satelee. Se on Lauran oikeus, mutta ihan turha vinkua persujen mistään sensuurista."

Yritin käydä läpi tuota öyhötystäsi Harri, mutta en löytänyt siitä lainkaan asiasisältöä, jota voisin kommentoida. Olen pahoillani. Tunnetko Harri ketään, joka auttaisi sinua asiatekstin tuottamisessa? Ehkä entinen ädinkielen opettajasi?

Tsemppiä, Harri!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #39

No, Mulari ainakin puhuu totta, mikä olisi rohkea väite persun kohdalla.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #53

#53

Voi Harri Harri! Et sitten noudattanut ohjettani vaan suolsit tällaista:

"juuh. Tyhmä, tyhmempi, perussuomalainen. Tuossa mitä kirjoitin oli kaikki faktaa. No sen verran voin tulla vastaan, että et ehkä ole fanipoika. Hyödyllinen idiootti korkeintaan. Nyt kun tämä on pois alta, niin mikä on pielessä? Huhtasaari ON bannausherkkä varas ja valehtelija sekä koulussa oli esillä monenlaisia oppilastöitä. Ps. kannattaisi varmaan keskittyä siihen omaan kielenhuoltoon tai sitten kirjoitella selvänä. Siis kun muille huomauttelet. Pari lainausta: "oike3assa" "Jokaisen kannattaa ottaa sensuuri esille Eduskuntavaalien..." "Ehkä entinen ädinkielen opettajasi?"

Ei tässä ole taaskaan asiasisältöä, jota voisi kommentoida.

Eikö sinulla ole todellakaan ketään lähimmäistä, jolta kysyä apua asiatekstin kirjoittamisessa, Harri?

Tsempiä, Harri!

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen Vastaus kommenttiin #54

On hyvä, että itsekin huomaat, ettei kirjoitelmassasi ole mitään asiasisältö.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #55

#55

"On hyvä, että itsekin huomaat, ettei kirjoitelmassasi ole mitään asiasisältö."

Ei asiasisältöä. Ei voi kommentoida.

Kuinka ihmeessä se voi olla vasemmistolaisille niin vaikeaa kirjoittaa edes yhtä selkeää kommenttia asiakeskustelussa?

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen Vastaus kommenttiin #57

Miksi sä mun kommenttiin viittaat, kun haluat jotain vasemmistolaisille opettaa?

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen Vastaus kommenttiin #60

#60

Sorry, minulle tuli väärinkäsitys.

Sinulta puuttui viite siitä, kenelle vastaat ja luulin sinun vastanneen minulle.

Anteeksi!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos perussuomalaiset ja heitä kannattavat poistuisivat netistä, tämä olisikin rauhallinen paikka. :)

Käyttäjän RaunoKujala kuva
Rauno Kujala

Sun läppäs alkaa olla aika puuduttavaa tavaraa

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Kannattaako Petteri netin sulkemista? No, mikäli niin niin sitten kannattaa heti ensimmäisenä poistaa kaikki emailit ja muut nettitunnukset ja sitten sulkea se oma pc/mobiili/pädi/läppäri/whatever lopullisesti! :) Tosin jostain syystä luulen ettei Petteri niin tule tekemään? No, ei hätää, EU tekee sen pian Petterin puolesta. Valitettavasti myös meidän muidenkin.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

En tiedä mistä ajatushautomosta persut nyt ovat saaneet päähänsä, että EU on sulkemassa Internetin? Vaan onhan se välillä vaihtelevaa luoda sellainenkin uhkakuva, jos ei ihan joka blogissa jaksa pakolaisiakaan kurmuuttaa.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve Vastaus kommenttiin #13

EUn meemikielto ja linkkivero aiheuttaa sen, että monet sivut saattavat lopettaa toimintansa Euroopassa. Esimerkiksi youtube juuri ilmoitti, että jos laki tulee voimaan, youtube poistuu Euroopasta.

EU ei siis sulje internettiä, vaan luo sellaiset lait, jotka saavat internetin kapenemaan Euroopassa.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #13

Raimo, pahoittelen etten ehdi 24/7 olla tarkkailemassa vastauksia viesteihin mutta sellasta se on (3pv aika kiire ollut). Anyways, Tommi tuossa yllä vastasi asiaan tyhjentävästi ja siihen minulla ei ole lisättävää.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Tämä tuo vain lisää nostetta EU-kriittisille puolueille. Hyvä perussuomalaiset, jatkakaa!

Tomi Vaalisto

Blogissa jauhetaan mielivallasta ja sensuurista sangen värikkäästi muttei kerrota mistä on oikein kysymys.

Kyse on nettidirektiivista, joka käsittelee verkkosivustojen vastuuta tekijänoikeuksien suojelemisessa. Tällöin palvelujen tarjoajat vastaavat siitä, etteivät käyttäjät lataa alustoille tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia.
Tällä pyritään rajoittamaan palvelutarjoajien toimintaa, jotka tekevät rahaa tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin levittämisellä.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Blogissa oleviin lähteisiin kannattaa tutustua.

Tomi Vaalisto

Mitäpä niistä? Ihan hyvä, että vihapuheesta joutuu vastuuseen ja oikeastaan ihme, että Youtube esittää ilmaiseksi artistien tuotantoa. Artistit eivät asiasta tietenkään pidä, mutta tavalliselle kuluttajalle palvelu on loistava. Ei tarvitse mennä levykauppaan.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve Vastaus kommenttiin #20

Sitäpä niistä, että Youtube mielummin jättäytyy EU-alueelta, kuin alkaa maksamaan sakkoja käyttäjiensä tekijänoikeusrikoksista.
Vastaava riski on myös muiden somepalvelujen kuten Facebookin ja Twitterin kanssa.

Vaikka larpattaisiin, että EU:lla on hyvät tarkoitusperät, niin tämä on menossa reisille ja pahasti.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #21

Siinähän lähtevät jos eivät liiketoimiaan laillisin keinoin pysty pyörittämään.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #27

Jos eivät siis sensuroi vieläkin enemmän kuin jo nyt tekevät....... Järjetöntä kannattaa tuollaista...

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama Vastaus kommenttiin #20

#20 Tomi Vaalisto, ne artistit kyllä ihan itse jakavat niitä musavideoita sinne youtubeen. Samaten levy-yhtiöt. Eli mene niille valittamaan jos jollekin haluat valittaa.

Harri Ikonen

Jos Facebook joutuu korvaamaan EU:lle kohtuuttomia korvauksia käyttäjien "laittomuuksista", on kai loogista, että sellainen bisnes ei kannata, ja on parasta häipyä tuottoisimmille maille.
Toisaalta, sellaista poliitikkoa ei löytyne, joka em. tapahtumasarjan panisi alulle. Tai jos niin käy olemme todellisia lampaita, valmiita teuraaksi.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Lain puolesta on jo äänestetty. Meni läpi. Perussuomalaiset vastusti.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Jos EU kiristää sensuuriruuviaan vielä enemmän, niin heiltä uhkaavat lähtä monet kannattajansa - mukaan lukien allekirjoittanut.

Tomi Vaalisto

Höpö höpö - ei EU mitään sensuroi vaan kyse on tekijänoikeuksista. Eihän radiokanavatkaan saa ilmaiseksi artistien tai uutistoimistojen tuotantoa esittää. Miksi muka Facebookin näin täytyy tehdä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Höpölöpö seuraa siitä ettet seuraa tilannetta lainkaan. Kohta sinulla mm. ei ole Youtubea tai vain sen sensuroitu muoto (kuten mm. kiinalaisilla).. Ja ai aikoja vain vähän aikaa sitten kun kritisoit ilman tekopyhyyttä täysin Kiinaa tai Venäjää sensuurista... Ja pystyit vielä uskomaan että länsimaissa ei moista tapahdu.

Tomi Vaalisto

Persuilla on näköjään joku kamppanja meneillään, jossa yrittävät vakuuttaa olevansa sisäsiistejä ja hankkia positiivista näkyvyyttä.

Profiilikuvat ovat ammattitasoa, joista en tunnistaisi naapurikadun persua kun vastaan tulee. Sen verran on retusoitu.
Linkedinin CV:t ovat päivitetty ja esimerkisi 2015 vaaleissa siivoojan ammatikseen kertonut tituleeraa itseään nyt toimittajaksi 20 vuoden kokemuksella. "Pientä" ristiriitaa CVssä on.

Wikipediassa persujen kansanedustajien ja johtohenkilöiden henkilöartikkeita on muistettu päivittää ja päivittäjien nimimerkit ovat samoja.

Wikin artikkeleissa taas on ollut surkuhupaisaa vääntöä perussuomalaisten kanssa, esimerkiksi GCM-sopimuksen artikkeliin "joku" halusi julkaista Ville Tavion kommentteja eduskunnassa sanatarkasti , mikä sai neutraalit Wikin päivittäjät ja artikkelien kirjoittajat takajaloilleen. Tuo "joku" on myös aktiivisesti päivittänyt persujen kansanedustajien Wikipedian artikkeleita.
Lopulta esitetiin kysymys: "Onko tarkoitus mainostaa kansanedustaja Ville Taviota Wikipedian artikkelissa ?"

Se siitä sisäsiisteydestä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Minua moitittiin kovasti toisessa blogissa rumasta sanomisesta. En kuitenkaan voi olla sanomatta, että retuseeraus persujen kohdalla kääntyy useimmiten tuseeraukseksi.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen

#25

"mikä sai neutraalit Wikin päivittäjät ja artikkelien kirjoittajat takajaloilleen"

Ainakin suomalaisissa Wiki-päivittäjissä ja kirjoittajissa piilee erittäin vahva vasemmistolainen lataus neutraaliuden sijaan. Sitä kuvaa esimerkiksi se, että Ari Lahdenmäen artikkelista on jatkuvasti poistettu maininnat hänen rikostuomioistaan ja artikkeli oli pitkään kokonaan suljettuna muutoksilta. Nyt juuri siellä näyttää taas olevan osio "Rikokset".

Veikkaisin myös, että GCM-artikkelia suojataan raivoisasti totuuden kertomiselta.

Tomi Vaalisto

Kaikki Wikin päivittäjät ja kirjoittajat ovat anonyymejä. Ei siis voi tietää mitään muuta kuin nimimerkin.
Laitatko lähteen, jossa selviää Wikin päivittäjien ja kirjottajien poliittinen näkökanta?

Jos taas tarkastellaan tuota Wikin GCM-artikkelia niin siihen olisi haluttu saada kansanedustaja Ville Talvion mielipiteitä ja väite, jotka eivät ole faktaa. Sanatarkasti tuo väite oli esitetty vielä kysymysmuodossa, joten Talviokaan ei sitä faktaksi ole tarkoittanut.
Tuolla kysymyslauseella pyrittiin kuitenkin kumoamaan ulkoministeriön ilmoitus GCMn sitovuudesta, mikä on naurettavaa.

Wikissä "persuselityksen" mukaan GCM on sitova tällä väitteellä: "... että jos tämä paperi vietäisiin PS:n vaatimuksen mukaan eduskunnan täysistunnon käsittelyyn, se muuttuisi äänestyspäätöksen jälkeen sitovaksi. "

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

On nämä Persut jakomielitautista sakkia. Kaikkialla ne huutaa kurkku suorana olevansa suomalaisten puolella. Nyt ne haluaa lahjoittaa suomalaisten tekijänoikeudet ja niistä saatavat korvaukset Googlelle, Facebookiin etc.

Kuka teitä oikein ohjaa.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen

#26

"Nyt ne haluaa lahjoittaa suomalaisten tekijänoikeudet ja niistä saatavat korvaukset Googlelle, Facebookiin etc."

Veli, tiedät hyvin itsekin, että tästä ei ole kysymys.

Vai paljonko luulet Facebookin saavan korvauksia siitä, että joku tekee meemin jonkin sellaisen valokuvan avulla, johon hänellä ei ole oikeuksia?

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Jos ymmärrät yhtään ansaintalogiikkaa, saavat nämä Facebookit rahaa mainosten kautta, joissa klikkimäärät ovat mittarina.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ei internet häviä. Blogisti valehtelee, mikä ei ole ihan yllättävää puolueensa tuntien.

Se on ihan hyvä että tekijänoikeuksilla suojatuilla kohteilla on jatkossa oikeusturvaa ettei ihan kuka tahansa pääsisi niitä ilmaiseksi levittämään. Kannattaapi miettiä miksi blogisti sellaista kyseenalaista toimintaa kannattaa.

Tomi Vaalisto

Epäilen, että on vain tavoteltu räväkkää otsikkoa ja blogisti ei kovin hyvin hallitse aihetta. Olisiko jopa jonkun toisen kirjoittama.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

En kuitenkaan veikkaa eduskunnan juristeja.

Käyttäjän ArtoLuukkainen-keskustelu kuva
Arto Luukkainen

#31

"Epäilen, että on vain tavoteltu räväkkää otsikkoa ja blogisti ei kovin hyvin hallitse aihetta. Olisiko jopa jonkun toisen kirjoittama."

Suomeksi: Tomia harmittaa,koska hän ei pysty löytämään blogista (olennaisia) virheitä ja siksi hän ei pysty keskustelemaan itse asiasta vaan jäljelle jää Perussuomalaistan yleensä ja Tanjan haukkuminen.

Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #46

Riippuu Tomista (vitsi vitsi...).

Blogisti maalailee uhkakuvia suurin sanoin, mutta unohtaa kertoa mistä on kysymys eli nettidirektiivistä. Blogisti - tai blogin kirjoittanut henkilö - olettaa, että lukija tuntee nettidirektiiviprosessin hyvin ja osaa yhdistää sen kirjoitukseen "Häviääkö Internet".

Ainakaan otsikkoa ei perustella millään muotoa eikä blogissa viitata siihen kuin ensimmäisessä lauseessa.

Lukion äidinkielessä noilla eväin saisi hylsyn.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Perussuomalaiset jaksavat muistutella kaikesta ikävästä, tässä tältä päivältä eduskunnassa:

”Herra ministeri, te olette 114‑vuotias, kun suomalaiset veronmaksajat vapautuvat tästä vastuusta

Kreikan ERVV-lainapotti on kaikkiaan 131 miljardia ja jäljelle jäävän osan takaisinmaksu alkaa alkuperäisen aikataulun mukaisesti vuonna 2023. Nykyinen Suomen antama valtiontakaus on voimassa vuoden 2070 loppuun.

Euroryhmän Kreikan lainoja koskevat päätökset merkitsevät ERVV:n mukaan sitä, että nykyistä ERVV:n varainhankinnalle annetun valtiontakauksen voimassaoloa tulee pidentää vähintään 31. päivään joulukuuta 2082. Vuosikymmenten vastuu aiheutti arvostelua ja synkkää huumoriakin kansanedustajien puheissa."

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Mainittakoon vielä että juuri perussuomalaiset halusivat pysyä mahdollisimman kaukana muiden maiden velkojen maksamisesta. Kokoomus ja muu vihervasemmisto halusivat vain pelastaa euron ja tuhota Suomen talouden.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Ei netti mihinkään katoa, se vain on kohta sisällöltään köyhempi EU-alueella.

Tottakai on oikein että tekijänoikeuksia valvotaan ja oikeuksien omistaja on se joka saa korvauksen KAUPALLISESTA käytöstä.

Sitten se kolikon kääntöpuoli, jossa moni bändi saa musiikkinsa ilmaiseki levitykseen ja jos se on hyvää musiikkia niin ehkä poikii keikkoja ja levytyssopimuksia. Ei google ilmaiseksi youtubea pidä yllä, mutta heistä nyt vain on tehty pahis heidän toimesta jotka kuvittelevat menettäneensä rahaa.

Miksi kuuluisat artistit julkaisevat hittibiisinsä youtubessa jos se kerran ei ole kannattavaa?

EU tuntuu edustavan takaperoista ajattelua joka ei ymmärrä alkuunkaan internettiä, poliitikoille tämä on paikka hankkia kannatusta ja tilata lentolippuja.

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

Kirjoittaja on oikeilla jäljillä, ainakin johtopäätöksen suhteen.

Katoaa, mutta milloin? Joka tapauksessa nykyisenkaltainen internet on jo nyt voimakkaassa muutoksen tilassa. Muun muassa ns. neutraliteettiperiaatteen hylkääminen on jo aiheuttanut sen, että kaikki yhdysvaltalaiset tuotannot eivät Euroopassa näy.

Tässä tarkemmin:
https://karjalastakajahtaa.blogspot.com/2018/09/go...

Tomi Vaalisto

Miten niin?

Otsikko kuuluu "Häviääkö internet ja ainoa kohta, joka tukee otsikkoa, on ensimmäinen lause "EU pyrkii tuhoamaan internetin Euroopasta tekijänoikeuslakien avulla".

Tuo lause on väite eikä mikään johtopäätös.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset